Bio

Tiina Myllärinen

Tiina Myllärisen (1979) musiikkia on luonnehdittu iloisen uteliaaksi, energiseksi ja omaperäiseksi. Hänen tuotantoonsa kuuluu orkesteri-, kuoro-, kamarimusiikki- ja sooloteoksia. Hänen teoksensa Risonanza II: play/off laajentaa ilmaisua myös elektroniikan ja videoiden alueelle. Myllärisen teoksia on esitetty Suomen lisäksi Yhdysvalloissa, Italiassa, Englannissa, Itävallassa, Saksassa, Liettuassa, Islannissa ja Norjassa. Häneltä ovat tilanneet sävellyksiä mm. Pro Musica säätiö, Helsingin kamarikuoro, Helsingin yliopisto, Musiikin aika –festivaali, Polyteknikkojen kuoro, Uusinta ensemble sekä ”ja kitara soi”-festivaali.

Viime aikoina Tiina Myllärinen on ollut kiinnostunut erilaisten akustisten ilmiöiden, kuten resonanssien, tutkimisesta ja soveltamisesta musiikissaan ja tekee aiheesta myös taiteellista tohtorintutkintoa Sibelius-Akatemiassa. Tällä hetkellä hän työskentelee valtion kolmevuotisella taiteilija-apurahalla.

Koulutus

Tohtoriopintoja, Kunstuniversität Graz, sävellyksen koulutusohjelma. Ohjaava opettaja Beat Furrer, kevät 2016

Tohtoriopintoja, Sibelius-Akatemia, sävellyksen koulutusohjelma. Ohjaavat opettajat Veli-Matti Puumala ja Jukka Tiensuu 2013-

Musiikin maisteri, Sibelius-Akatemia, Helsinki, 2012.

Maisteriopintoja Sibelius-Akatemiassa, sävellyksen koulutusohjelma. Opettajat Veli-Matti Puumala, Tapio Nevanlinna, Tapio Tuomela ja Tapani Länsiö 2005-2012

Sävellysopintoja Patrizio Marronen oppilaana S. Pietro a Majella –konservatoriossa, Napoli, Italia 2003-2005

Musiikin kandidaatti, Sibelius-Akatemia, Helsinki, 1998-2003.

Kandidaattiopintoja Sibelius-Akatemiassa, pääaineena klassinen kitara

Opintoja Haagin Kuninkaallisessa konservatoriossa 2001

Mestarikursseja

José María Sánchez-Verdú (Sibelius-Akatemia) 2016

Mark Andre (Sibelius-Akatemia) 2014

Klaus Lang (UNM-festivaali, Reykjavik) 2012

Beat Furrer (Viitasaari) 2012

Jukka Tiensuu, Jouni Kaipainen (Sannäs) 2012

Wolfgang Rihm (Brücken-festival, Rostock) 2011

Sergei Newski (Viitasaari) 2011

Hanspeter Kyburz (Sibelius-Akatemia) 2010

Eivind Buene (UNM-festivaali, Helsinki) 2010

Brian Ferneyhough, Liza Lim, Hans Thomalla, Manos Tsangaris (Darmstadt International Summer Course) 2010

Jukka Tiensuu, Magnus Lindberg, Esa-Pekka Salonen (Sannäs) 2010

Palkinnot, Kunniamaininnat, Tärkeät apurahat

Valtion taiteilija-apuraha 2016-2018, 2013

Työskentelyapuraha Suomen Kulttuurirahasto 2015, 2012, 2011

Tunnustusapuraha Pro Musica säätiö 2013

Tunnustusapuraha Martin Wegeliuksen muisto –säätiö 2011

Julkaisuja

Polyteknikkojen kuoro johtajanaan Juha Kuivanen on levyttänyt teokseni Kaikki kuuluu värinä levyllään Kuunteletko sinä (PKCD23, 2013)

Fennica Gehrman on kustantanut orkesteriteokset what? (2010) ja Traces (2014), ensembleteoksen Squarcio (2011), kamarikuoroteoksen Railo (2015), Kolme laulua naisäänelle, kitaralle ja sellolle (2007) sekä kustantaa tulevan jousikvarteton (2021) ja tulevan sinfoniettateoksen.

Teoksiani on radioitu Suomessa (YLE) sekä Islannissa (RÙV).

Tärkeimmät tilaukset

Pro Musica säätiö –teos suurelle sinfoniaorkesterille, ke. Musiikkitalo kesäkuu 2014

Promootiokantaatti kamariorkesterille, kuorolle ja solistille Helsingin yliopiston promootioon toukokuu 2019

Helsingin kamarikuoro –teos kamarikuorolle, ke. Helsinki helmikuu 2017

Uusinta ensemble –jousikvartetto, ke. 2021

Ja kitara soi –festivaali sekä Jyrki Myllärinen –teos kitaralle ja ensemblelle, ke. Julkistetaan myöhemmin

Musiikin aika -festivaali –teos viidelle lyömäsoittajalle, ke. Viitasaari, heinäkuu 2011

Polyteknikkojen kuoro –teos mieskuorolle, ke. Helsinki, toukokuu 2010

Muita viimeaikaisia tilauksia

Naiara De La Puente –teos sooloharmonikalle, ke. 2021

Marja Nevankallio -teos soolokanteleelle, ke. Ja kitara soi -festivaali 2019

Aura Go –teos soolopianolle, ke. Helsinki toukokuu 2017

Otto Tolonen – teos kitaralle, videoille ja elektroniikalle, ke. Helsinki, toukokuu 2016

Veli Kujala – teos uruille, neljäsosasävelaskelharmonikalle ja viululle, ke. Helsinki, kesä 2015

Sanna Heikkinen – laulusarja karjalankielisiin teksteihin, ke. Joensuu kesäkuu 2014

Ari Lehtonen – sooloteos konserttiharmonikalle, ke. Helsinki, kevät 2013

Tärkeimmät esitykset

Kaikki kuuluu Värinä – Kamarikuoro Värinä, joht. Noora Hirn, kuoron 5-vuotisjuhlakonsertti, Helsinki 27.10.2018

Railo – Helsingin kamarikuoro joht. Nils Schweckendiek, Musica nova –festivaali, Kiasma-teatteri, Helsinki 7.2.2017

Traces –teos sinfoniaorkesterille, Pro Musica –säätiön juhlaorkesteri joht. Atso Almila, Musiikkitalon konserttisali, Helsinki 5.6.2014

Squarcio – CAPUT sinfonietta, joht. Gudni Franzson, Northern Lights Hall, Harpa, Reykjavik, 1.9.2012

Squarcio – Ensemble der hmt Rostock, joht. Konstantin Heuer, Rostock 21.11.2011

Flash – Osuma lyömäsoitinkvintetti, Musiikin aika -festivaali, Viitasaari, 9.7.2011

Kaikki kuuluu värinä – Polyteknikkojen kuoro, joht. Juha Kuivanen, 110-vuotis-juhlakonsertti, Helsinki, 22.5.2010

Muita ulkomaisia esityksiä

Kolme laulua, Terhi Mastovaara, sopraano, Plinio Fernandes, kitara, Kalle-Pekka Koponen, sello, Royal Academy of Music, Lontoo, Englanti, toukokuu 2017

Hallan vaaraa, Terhi Mastovaara, sopraano ja Florence Awotula, mezzosopraano, Royal Academy of Music, Lontoo, Englanti, toukokuu 2017

Resonance, Ensemble der Kunstuniversität Graz, Itävalta, 10.6.2016

Risonanza I –Ari Lehtonen, harmonikka, Hancock, Yhdysvallat, 26.9.2013

Puhallus – St. Christopher Woodwind Quintet, Druskininkai, Liettua 29.5.2010

Kolme laulua –Jutta Seppinen ja Asamisimasa, Ung Nordisk Musik, Oslo 1.9.2008

Quattro piccolo pezzi drammatici -Valerio Starace, viulu, Carmine Matino, alttoviulu, Gianpaolo Nigro, sello, Napoli, Italia 13.6.2005

Muita viimeaikaisia ja tulevia esityksiä

Farewell – teos viululle, neljäsosasävelaskelharmonikalle ja kaksille uruille, Pasi Eerikäinen, Veli ja Susanne Kujala, Ja kitara soi –festivaali, Lappeenranta 19.11.2017

Risonanza IV –teos soolopianolle, Aura Go, piano, Camerata-sali, Helsingin Musiikkitalo 19.5.2017

Risonanza II : play/off –teos kitaristille, kolmelle videolle ja 8-kanavaiselle elektroniikalle, Otto Tolonen, kitara, Alejandro Olarte, elektroniikka, Kantakaupungin kitarakonsertit, Balder-sali, Helsinki 1.12. 2016

Risonanza II : play/off –teos kitaristille, kolmelle videolle ja 8-kanavaiselle elektroniikalle, Otto Tolonen, kitara, Alejandro Olarte, elektroniikka, Ja kitara soi –festivaali, Kehruuhuone Lappeenranta 12.11.2016

Risonanza II : play/off –teos kitaristille, kolmelle videolle ja 8-kanavaiselle elektroniikalle, Otto Tolonen, kitara, Alejandro Olarte, elektroniikka, Camerata-sali, Helsingin Musiikkitalo 20.5.2016

Kolme laulua mezzosopraanolle, kitaralle ja sellolle, Nyky ensemble, Camerata, Musiikkitalo, Helsinki 18.3.2016

Kaksi osaa Kolmesta laulusta mezzosopraanolle, kitaralle ja sellolle, Terhi Mastovaara, Orestis Willemen ja Katariina Kolehmainen, WeW-festivaali, Palvelukoti Wilen Turku 6.2.2016

Laulusarja karjalankielisiin teksteihin, sopraanolle ja lyömäsoittajalle, Sanna Heikkinen ja Mikael Heikkilä, Nurmeksen Joulumusiikki –konserttisarja, 30.12.2015, Hannikaisen sali, Nurmes

Farewell –teos viululle, neljäsosasävelaskelharmonikalle ja kaksille uruille, Pasi Eerikäinen, Veli ja Susanne Kujala, Kallion kirkko, Helsinki 8.6.2015

Laulusarja karjalankielisiin teksteihin, sopraanolle ja lyömäsoittajalle, Sanna Heikkinen ja Mikael Heikkilä, Carelia-sali, Joensuu 27.6.2014

Kolme laulua –trio mezzosopraanolle, kitaralle ja sellolle, Annika Fuhrmann, Jyrki Myllärinen, Markus Hohti, ja kitara soi –festivaali, Lappeenranta 1.11.2013

Risonanza I –teos sooloharmonikalle, Ari Lehtonen, Camerata, Musiikkitalo, Helsinki 11.4.2013

Ballo in maschera –teos sellolle ja live-elektroniikalle, Defun Ensemble, ja kitara soi -festivaali, Lappeenranta, 28.10.2012

Bits and Pieces – miniatyyriteos jousiorkesterille, Avanti! jousiorkesteri, joht. Dalia Stasevska, Grand, Porvoo 30.6.2012

Kaikki kuuluu värinä –Polyteknikkojen kuoro, joht. Juha Kuivanen, Tampere Biennale, Tampere-talo, 18.4.2012

Ballo in maschera – teos sellolle ja live-elektroniikalle, Defun Ensemble, Musiikkitalon Camerata-sali, Helsinki, 2.4.2012

Fantasy – urkusoolo (versio pneumaattisille uruille), Toni Pussinen, Musiikkitalon Organo-sali, Helsinki 26.1.2012

Fantasy – urkusoolo (versio pneumaattisille uruille), Toni Pussinen, Paavalin kirkko, Helsinki, 12.1.2012

Fantasy – urkusoolo (versio mekaanisille uruille), Susanne Kujala, Kallion kirkko, Helsinki, 22.5.2011

Kaikki kuuluu värinä –Polyteknikkojen kuoro, joht. Juha Kuivanen, Sellosali, Espoo 11.5.2011

Hallan vaaraa – lauluduo, Sanna Heikkinen, Laura Vire, Ung Nordisk Musik festival, Helsinki, 20.9.2010                  

Hallan vaaraa –lauluduo, Sanna Heikkinen, Laura Vire, Runokuu –festivaali (osana Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmaa), Helsinki 29.8.2010

Gagaku-music – miniatyyrioktetti Japanilaiseen teemaan, Avanti! kamariorkesterin muusikot, joht. Tuomas Hannikainen, Suvisoitto, Porvoo, 3.7.2010

what? – orkesteriteos, workshop-konsertti Radion Sinfoniaorkesterin kanssa, joht. Dmitri Slobodeniouk, Helsinki, 26.3.2010

Kolme laulua –trio mezzosopraanolle, kitaralle ja sellolle, Jutta Seppinen, Mikko Siirola, Iida Laine, Temppeliaukion kirkko, Helsinki 17.2.2010

Scroll Up